maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kiitos lukijoille!

Kotona ollaan taas, terveinä ja monta kokemusta rikkaampina. Reissu on nyt päättynyt ja niin päättyy tämän bloginkin päivitys! Kiitos kaikille blogimme lukijoille. Hyvää kesän jatkoa!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kuusi vuotta yhdessä!

Tänään vietetään Millan ja Antonin 6-vuotispäivää.

Aamulla pakkasimme tavarat laukkuihin, nauteimme Miukun herkullisista herkuista ja lähdimme kohti Bangkokia. Ajoissa nukkumaan ja aamulla kohti lentokenttää.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Hyvää juhannusta!

Lähdimme juhannuksen viettoon tuliaisostoksille ja syömään Hua Hiniin, hyvää juhannusta kaikille!

Cha Amin ystävät

Golden Beach hotellin edustalla on ystävämme Miukun jäätelöbaari. Olemme tutustuneet Miukuun hänen asuessaan Porissa. Miukun 5-vuotiaalla tytöllä Sofialla ei ole nyt kesälomaa, vaan hän käy koulua. Pääsimme mukaan hakemaan Sofiaa kotiin.

Oli synkkä ja myrskyinen päivä...

Päätimme lähteä vesipuistoon.  Heräsimme varhain ja nappasimme taksin hotellin edustalta. Sade ropisteli tuulilasiin. Vesipuisto Black Mountain sijaitsi n. 30 kilometrin päässä. Pian olimme jo altaissa. Aamupäivä oli harmaa ja sateinen. Meitä ei sade haitannut, olimmehan muutenkin märkiä ja ilma oli kuitenkin lämmin.




Vesipuisto oli oikein kiva. Vietimme päivän kelluen virrassa renkaiden avulla, laskien vesiliukumäessä ja nauttien hurjista aalloista tekoaaltoaltaassa. Päivä kului vauhdikkaasti. Päivän mittaan pilvipeite rakoili päästäen läpi silloin tällöin pari auringonsädettä. Tuuli voimistui koko ajan ja sadetta vihmoi jonkin verran myös iltapäivällä.







Lopputulos oli kuitenkin se, että kun neljältä kuljettajamme tuli hakemaan meitä, olimme kaikki polttaneet nahkamme. Palailimme hotellille punaisina kuin ravut. Matkalla jouduimme hetken odottelemaan lehmälauman tien ylitystä.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Cha Am



Cha Am on rauhallinen pikkuinen merenrantakylä. Rantakadun varteen on noussut hulppeita hotelleja, mutta muuten asutus on täällä aika vaatimatonta. Hiekkaranta on upea ja meri aukeaa silmien edessä loputtomana aavana. Ei saaren saarta! Huoneemme sijaitsevat 20. kerroksessa ja parvekkeelta avautuu näkymä merelle.

Täällä on nyt niin hiljaista, että saatamme olla ainoat asiakkaat koko ravintolakujalla. Neljä tarjoilijaa hyörii ympärillämme ja naapuriravintoloista sammutetaan valot jo ennenkuin olemme syöneet illallisemme.

Iltamarkkinoilla oli sentään vilinää. Kyseessä ei olleet mitkään turistimarkkinat, vaan kojuilla pyöri paikallisia ihmisiä ostamassa taloustavaroita, ruokaa Ym.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Junassa on tunnelmaa

Viimeinen päivä Chiang Maissa vietettiin puoliksi altaalla puoliksi kaupungilla. Loimme viime silmäyksen tutuksi tulleen kaupungin vilkkaille kaduille ja ravintoloihin. Sitten juna-asemalle.
Meillä oli paikat makuuvaunusta. Matkasimme melko mukavasti 15-tuntisen matkamme Bangkokiin. Rivakka junaisäntä asetteli leveistä istumapaikoistamme sängyt illan hämärtyessä. Aamukuudelta hän kuulutti meidät takaisin hereille ja taitteli petimme taas ykskaks istuimiksi. Valoisaan aikaan oli mukava katsella Thaimaan vehreitä maisemia ikkunan takana.


 
Bangkokin asemalla meitä taas odotettiin nimikyltin kanssa. Pian olimme jo Cha Amissa, Miukun suloisessa kahvilassa. Saimme huoneet upeasta Golden Beach hotellista. Cha Am vaikuttaa rauhalliselta paikalta. Hieno ranta!


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Auringonlaskun metsästäjät

Kuuma!! Perumme kaiken, mitä puhuimme viileämmästä ilmanalasta. Aurinko porotti kolmatta päivää pilvettömältä taivaalta. Aamulla lilluimme altaalla, Milla poltti nahkansa (taas). Sitten pakenimme ilmastoituun kauppakeskukseen pelailemaan, shoppailemaan ja syömään.

Illansuussa lähdimme katsomaan nähtävyyksiä. Ajoimme tuktukilla joen rantaan.Valitettavasti emme päässeet enää jokiajelulle myöhäisen ajankohdan vuoksi. Joen rannassa nuoret parit vapauttivat pikkulintuja taivaalle ja pikkuankeriaita veteen. Elukoiden kulkusuunnasta saattoi sitten päätellä yhteisen tulevaisuuden suuntaviivat. Taustalla soi monotoninen messuaminen läheisestä temppelistä.



Äkilllisen päähän/auringon-piston myötä kysyimme ystävälliseltä tuktukkuljettajalta, jos hän voisi viedä meidät vuorelle katsomaan auringonlaskua. Kuski oli heti mukana hullussa ideassamme ja päätti vaihtaa kulkupelin hieman järeämpään. Tuktuk vaihdettiin lennosta 80-luvun Corollaan ja matka jatkui kohti vuorta. Puolessa välissä matkaa aurinko oli melkein laskeutunut vuoren taakse, joten kuljettajamme luovutti ja ajoi meidät tiensivuun ottamaan kuvia vuoren taakse painuvasta auringosta. Hauskaa meillä riitti, vaikkei reissu mennyt ihan suunnitellusti.



Illalla kävilimme vielä vanhassa kaupungissa Sunday-walkingstreetillä.



lauantai 15. kesäkuuta 2013

Saturday night market

 Päivä oli polttavan kuuma. Auringon laskiessa lähdimme lauantaimarkkinoille. Markkina-alue alkoi noin puolen kilometrin päästä hotellistamme. Alussa oli kymmenittäin ruokavaunuja, joissa myytiin paikallisia herkkuja; makkaroita, satayta, nuudelikeittoa, hedelmäsmoothieita, tuoreita hedelmiä, maisseja, rotee-lettuja jne.

 Markkinoilla oli jos jonkinlaista rahankerääjää. Yllä oleviin sokeisiin soittajiin ollaan törmätty tällä reissulla jo aiemminkin, uskomattoman taitavia kavereita. Alla oleva pikkuvintiö oli myös aika virtuoosi.
Kotiin vietäväksi  torilta olisi saanut käsitöitä laidasta laitaan, joukossa todellisia helmiä ja halpaa rihkamaa.

Mitä Anton tekee, kun naiset shoppailevat?

 



















Onneksi joka kauppakeskuksesta löytyy pelihuone, jossa on noita kolikoilla toimivia härveleitä. Antonin seuraksi toki jätämme yhden aikuisen ja shoppailemaan pääsee aina kaksi kerrallaan.

Thai cooking

Hyvä päivä kokkikurssille. Pojalle läppäri mukaan ajan kuluksi ja menoksi. Ensin torille tutustumaan raaka-aineisiin.

Kuvassa on myös hupsu, mutta taitava opettajamme Tan. Sitten essut päälle ja työn touhuun. Heti keittiön valtasi ihanat aromit. Valkosipuli, lemongrass, chili, korianteri, basilika, inkivääri, kevätsipuli ym.


Teimme seuraavat ruokalajit: Coconut Soup With Chicken, Chicken With Cashew Nuts, Green Curry, Spring Rolls ja Sticky Rice With Mango.



torstai 13. kesäkuuta 2013

Korkean paikan leiri

Nousimme vuorelle, korkealle kuninkaan kesäpalatsiin. Kukkia oli joka puolella, kaikissa sateenkaaren väreissä. Laatoitetut polut ja kapeat kiviportaat mutkittelivat vuoren rinteellä. Puut roikuttivat kukkiaan päitteimme päällä, ilma oli täynnä kukkien tuoksua ja kuninkaalliset puutarhurit kuopsuttivat kukkapenkkejä vaivihkaa väriloiston keskellä. Paratiisi.
 

Serpentiinitietä hieman alaspäin. Wat Suthep. Lohikäärmeportaat, kultaisia patsaita, suitsukkeen tuoksua ja rukouskellojen kuminaa. Hiki.
 

Lavataksi tiputti meidät tienristeykseen. "Waterfall, 50 meters." Kylläpä oli kuuma ja jano. Vilvoittava virtaava vesi solisi kuitenkin kohta jaloissamme. Juomaveden haimme läheisestä kojusta.


Geocaching


Reissun eka geokätkö tuli haettua. Chiang Main vanhaa kaupunkia kiertää muuri ja vallihauta. Muuri tosin on monin paikoin sortunut ja osin uudistettu. Vanhimmat osat on 1300-luvulta. Kätkö oli piilotettu vallihaudan ylittävään siltaan.

Kaupungilla

Verraton Chiang Mai poikkeaa positiivisella tavalla muista Thaimaan kaupungeista, joissa olemme käyneet. Kelit ovat reilusti viileämmät (sopii meille) ja hintataso on halvempi (no sekin sopii meille). Täällä on myös siistiä. Vallihauta vanhan kaupungin ympärillä on oikein viehättävä, paitsi... sen rannat kuhisee iltaisin vesirottia.
l
 
 
Chiang Mai sai meidät puolelleen: varasimme vielä 5 extra yötä täältä. Punkkaamme Wangburapa hotellissa. Ihan kelpo hotelli.